Adressi: Neuvoa-antava jäsenäänestys SDP:n puheenjohtajasta


SDP on laaja kansanliike, jossa seinien tulee olla leveällä ja katon korkealla. Puolueen puheenjohtaja on se kokoava voima, jonka johdolla yhteisiä tavoitteita ajetaan. Jokaisella SDP:n jäsenellä tulee olla oikeus osallistua puolueen puheenjohtajan valintaan.

Jäsenvaali antaisi jokaiselle puolueen jäsenelle siten mahdollisuuden vaikuttaa puolueen linjaan. Tämä lisäisi olennaisesti puolueen jäsenten suoria vaikutusmahdollisuuksia, ja sitä kautta lisäisi puolueeseen kuulumisen mielekkyyttä. SDP:ssä jokaisella jäsenellä on oltava merkitystä.

Perinteinen puolueosasto- ja muu järjestötoiminta on edelleen merkittävä kanava vaikuttaa SDP:n linjaan, mutta nykyisessä tietoyhteiskunnassa puolueen jäsenyyteen tulee liittyä myös suorempia vaikutusmahdollisuuksia. Demokratian ja avautumisen aika on nyt.

SDP:n puoluevaltuusto voi halutessaan tehdä päätöksen neuvoa-antavasta jäsenvaalista. Puoluevaltuusto kokoontuu 8. maaliskuuta. Tämä vetoomus luovutetaan tätä ennen puoluevaltuuston puheenjohtajalle. Me allekirjoittaneet SDP:n jäsenet vaadimme, että puolueen puheenjohtajan valinnasta järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys.

Allekirjoittaneet: (1389) kpl

Nimi:Paikkakunta:Puolueosasto:
Mikko KoskinenHelsinkiTOSY
Heta VälimäkiHelsinkiTölö Unga Socialister
Esa SuominenTurkuTurun sosialidemokraattinen toveriseura
Jouni ParkkonenHelsinkiTöölön sos.dem. työväenyhdistys
Matti NiemiHelsinkiItäkeskuksen sosialidemokraatit
Kaisa PennyHelsinkiOpiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys OSY
Mikko LaaakkonenJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys ry.
Vilja SiitonenTurkuTosy
Seppo YlinenHelsinkiKruunuhaan sosialidemokraatit
Lauri HolappaHelsinkiKASO
Tiina HiltunenHelsinkiOsy
Nanna JussilaHelsinkiKaso
Eetu HämäläinenTampereTampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys
Joel LehtonenJyväskyläJyväskylän työväenyhdistys
Antero LehmuskenttäJyväskyläJTY
Satu-Maria KonttinenJyväskyläJyväskylän ty
Miia ManninenVantaaKeski-Vantaan Sosialidemokraatit
Iina KorkiamäkiHelsinkiKASO
Jukka TorikkaJyväskyläJyväskylän työväen yhdistys
Antti AlajaHelsinkiKauppakorkeakoulun Sosialidemokraatit
Mikko SauliHelsinkiAlppilan sosialistiseura
Salla SaaranenJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys
Jussi AhokasHelsinkiKASO
Sanna PudasOulunOulun osasto
Petri MustakallioEspooTölö Unga Socialister
Juha HeikkinenTampereTASY
Satu NaskinenJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys
Venla VirkamäkiBrysselTASY ry.
Hanna PlattonenJyväskyläJyväskylän ty
Jaana LeppäkorpiEspooKeski-Espoon sosialidemokraatit
Anssi PirttijärviHelsinkiAlppilan sosialistiseura
Jukka VäänänenHelsinkiTölö Unga Socialister
Matilda SisättöBrysselTUS
Raija PienimäkijanakkalaTurengin Sosialidemokraatiti ry
Timo JalonenRaisioRTY Voima
Mikko VuoriKaarinaTY Uurtaja
Anna-Kristiina MikkonenSavonlinnaSavonlinnan Työväenyhdistys
Seppo StålhammarHämeenlinnaHty
Jukka UtriainenJyväskyläJyväskylän työväenyhdistys
Daniela DegerthTurkuÅbo socialdemokrater
Katri NokelaHelsinkiJyväskylän työväenyhdistys
Kati OksmanHelsinkiEiran Demarit
Markku HeikkinenHelsinkiAlppila
Veera JulkunenHelsinkiAlppilan Sosialistiseura
Liisa ValtonenHaminanHTY
Annikki LensuTampereTASY
Mika AhonenYlöjärviYlöjärven sosialidemokraattinen Toveriseura ry
Pekka KoivaaraJoensuuJoensuun työväenyhdistys
Juha BeurlingVantaaTikkurilan Työväenyhdistys
Ilja SuvantoVantaaEtelä-Vantaan sosialidemokraatit
Seppo HäkkinenKotkaKotkan sos.dem. työväenyhdistys
Elisa LipponenHelsinkiKaso
Jani RyhänenHelsinkiHaagan työväenyhdistys
Topi LappalainenHelsinkiSocialdemokratiskt Forum
Inari JuntumaaEspooTapiolan demarit
Marja-Liisa JulkunenJoensuuJoensuun työväenyhdistys
Paulus ToropainenHelsinkiHaagan Työväenyhdistys
Satu TaavitsainenMikkeliMikkelin VTH
Riku KettunenHelsinkiToukolan sos.dem. yhdistys
Olof CantellHelsingforsSocialdemokratiskt Forum
Jussi TolonenHyrynsalmiOosy
Sohvi TervoTampereTampereen sosialidemokraattinen naisyhdistys
Tero OinonenSeinäjokiSeinäjoen työväenyhdistys
Juho TervoTampereHervannan sosialidemokraattinen yhdistys
Jussi PäiviöEspooEtelä-Espoon TY
Kauko AronenEpooTapiolan sosialidemokraatit
Anssi HäkkinenHelsinkiKASO
Timo BergmanEspooKeski-Espoon Sosialidemokraatit ry.
Nesrin Can-KurtakkoHelsinkiTUS
Miika KurtakkoHelsinkiTUS
Juha LipponenLohjaLohjan Immulan Työväenyhdistys
Taiveaho AnitariihimäkiHerajoen työväenyhdistys
Miikka LönnqvistHämeenkoskiHämeenkosken Sosialidemokraatit Ry
Tiina TeppalaTurkuTurun Sos.Dem Yhdistys
A-P OllilaHelsinkiHaagan TY
Richard PennyHelsinkiOsy
Olli LindHeinolaHeinolan sde. työväenyhdistys
Jari KorvakangasHelsinkiKaso
Sirkka SampolaRiihimäkiHerajoen Työväenyhdistys ry
Saara KoikkalainenRovaniemiVäinö Voionmaa seura, Tampere
Mikko KivipeltoHelsinkiOSY
Katja NiemiHelsinkiTöölön sos.dem. työväenyhdistys
Saija JokelaHelsinkiHaagan TY
Piia VaaraEspooKauppakorkeakoulun Sosialidemokraatit
Airi ReenKeravaSavion sosialidemokraatit ry.
Elina AaltioHelsinkiKaso ry
Vesa PaavolaHelsinkiSuur-Helsingin Sosialistiseura
Tuomas RenvallTampereTasy
Hanni KoljonenKeravaKeravan Demarit ry
Katariina KohonenHelsinkiOSY
Paula OjanenHelsinkiAlppilan sosialistiseura
Emma KuntsiVantaaSipoo
Mikko PöriHelsinkiOsy
Samuli IsolaKeravaSavion Sd.
Jari-Pekka KalevaOuluOpiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys
Sanna MarinTampereTASY
Sai VäyrynenRovaniemiRovaniemen sos.dem. työväenyhdistys
Marianne MuonaHelsinkiTUS
Seija UittoHelsinkiItäkeskuksen Sosialid
Eero TervonenOuluOulun Sos.dem Työväenyhdistys ry
Reijo HämäläinenKotkaKotkan sos.-dem. työväenyhdistys
Jussi SalonenTampereTASY
Iisakki KiemunkiHämeenlinnaHämeenlinnan Työväenyhdistys
Risto Juhani KenttäOulunOulun sd. Ty
Janne IllmanHelsinkiEira
Tarja KuismaJämsäJyväskylän Ty
Anu BomanTurkuTurun opiskelijoiden sos.dem. yhdistys - TOSY ry
Saana WolffJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys
Outi LaitinenImatraImatran Sosialidemokraatit ry
Jouni TallgrenKeravaTikkurilan Sos.Dem. Nuoriso-osasto ry
Päivi Häkkinen-OjanenHelsinkiHakaniemen demarit
Joonas LepistöTampereTasy
Joonatan VirtanenJyväskyläJTY
Suvi-Kukka SalonenEspooTapiolan sosialidemokraatit
milja mäkinennakkilanakkila
Esko TaiveahoRiihimäkiRity
Sampo ParikkaHelsinkiOSY
Pentti PuoskariVantaaKorson Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry.
Kimmo UlvinenTampereTasy
Hanna PihlgrenHelsinkiHelsingin Sos.dem.Keskusteluseura
Tuomo TirkkonenVantaaEtelä-Vantaan sosialidemokraatit
Alli LuhtiRiihimäkiHerajoen Työväenyhdistys
Seppo HaapanenHelsinkiNummelan Työväenyhdistys Elo
Tage LindbergTurkuTUS
Hanna SaastamoinenVantaaEtelä-Vantaan sosiaalidemokraatit
Ulla RannikkoVantaaFriherssin sosialidemkraatit
Emilia TervonenOuluOulun sos.dem. työväenyhdistys
Juha MikkonenEspooKaso
Jouni LindbergKeravaSavio
Tero ToivanenKuopioKTY
Kaisa PihlgrenHelsinkiHaagan Sosialidemokraatit
Markku VäänänenRiihimäkiHerajoen työväenyhdistys
Pentti O. PohjolaNurmoNurmon Sosialidemokraatit r.y.
Marko TuupainenJyväskyläKuoSo
Antti ElsiläYlivieskaOulun seudun sosialidemokraattiset nuoret ja opisk
Kalle SumellesJyväskyläJTY
Sonia MelttiEspooKASO ry.
Marja ReenKeravaSavion Sosialidemokraatit
Rolf PaqvalinKeravaKeravan demarit
Mikko PiikkiläVantaaAlppilan Sosialistiseura
Liisa JaakonsaariOuluOulun sos.dem.Ty
Minna PalkiaKeravaKeravan Demarit ry
Timo LehtinenTurkuTurun sd. toveriseura
Antti HaapalaOuluOOSY/Oulun Sos.Dem. TY
Alpo OjaNurmoNurmon sosiaalidem.
Kirsti LeskinenJyväskyläJTY
Minna AholaTurkuTosy
Ville HeleniusVaasaVaasan työväenyhdistys ry.
Heikki HorilaJanakkalaTurengin Sosialidemokraatit ry
Erja Repo-TervonenOuluOulun Sos.dem. Ty
Ulla TirronenTampereTampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys
Valto KoskiKuusankoskiVoikkaan Työväenyhdistys r.y
Pentti VäänänenHelsinkiSosialidemokraattiset lakimiehet
Laura LindebergTurkuTosy
Aleksi HenttonenHelsinkiTölö Unga Socialister
Riitta OllilaVantaaTikkurilan TYöväenyhdistys
Marko PihlTurkuTurun sosialidemokraattinen toveriseura
Juhana HarjuHelsinkiTUS
Hanna IsbomHelsinkiTurun Opiskelijoiden Sos.dem. Yhdistys
Terho SohlmanKarkkilaKarkkila
Ritva LaineKerimäkiSavonlinnan Sos.dem. Naisyhdistys
Risto HytönenRiihimäkiHerajoen ty
Marika Salko-AhoTurkuTOSY
Harri WaltariEspooLeppävaaran sos. dem. työväenyhd.
Romeo Alexander PulliHelsinkiHerttoniemen sos. dem. nuoret ry.
Susanna RahkonenEspooKauklahden sos.dem yhdistys
Pasi NordlundTurkuTOSY
Henna NiiranenHelsinkiHelsinki, Toukolan sos.dem.
Maija LänsimäkiKeravaSavion sosialidemokraatit
Henrikki LuomaTampereTasy
Niina salmiJoensuuJoensuun ty
Tapani KemiRaaheRaahen Sos.dem. Työväenyhdistys
Jutta PajulaTurkuToveriseura
Johannapiritta HuovinenOULUOulun sos.dem. opiskelijat
Taina ViikariJyväskyläJyväskylän työväenyhdistys
Marjo NiemenmaaTampereVäinö Voionmaa-seura
Niko HjeltJyväskyläJTY
Mikko KiesiläinenKauniainenOsy
Jenny LindborgHelsinkiJyväskylän työväenyhdistys
Heidi LehikoinenJoensuuJoensuun Työväenyhdistys
Juha LuodemäkiHelsinkiKASO
Marja LukkaroinenRiihimäkiHerajoen työväenyhdistys
Taisto TuominenRiihimäkiHerajoen Ty
Harri HakalaRuotsinpyhtääStrömforsin työväenyhdistys
Aino Eveliina HakovirtaTurkuVarsinais-Suomen
Ville JylhäHaukipudasHaukipudas
Joni Tapani MäkeläHelsinkiPitäjänmäen työväenyhdistys
Riikka KeskitaloEspooEtelä-Espoon TY
Satu TaiveahoHämeenlinnaHämeenlinnan työväenyhdistys
Teppo HerttuainenLappeenrantaLappeenrannan työväenyhdistys ry / Kymen Demarinuo
Suvi SyrjäläinenHelsinkiTUS
Mikko LievonenEspooMatinkylän Sosialidemokraatit ry
Pertti ReenKeravaSavion sd
Anne AsikainenJoensuuJoensuun ty
Hermanni RiikonenJoensuuJoensuun työväenyhdistys
Vilja ArolaEspooVaasan sosialidemokraatit
Kalle KallioTampereSos.dem. Väinö Voionmaa Seura
Timo KuhmolaLuumäkiLuumäen Sosialidemokraatiti
Mikko LundRiihimäkiHerajoen työväenyhdistys ry.
Esa AlhoTurkuDemari Klubi Turku ry
Heikki AlhoTurkuDemari Klubi Turku ry
Ville AlhoTurkuDemari Klubi Turku ry
Jenni AlhoTurkuDemari Klubi Turku ry
Taina Nurmi-AlhoTurkuDemari Klubi Turku ry
Marja-Leena HaapamäkiMätsäläSavion sd.Ty
Joni SelkäinahoNivalaNivalan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
Vesa HolappaEspooKauniaisten sos.dem. yhdistys
Essi HeinoHelsinkiTOSY
Leena Haapa-ahoTampereTöysä
Matti NokelaHelsinkiTöölön Demarit
Markku VälivehmasLietoVarissuon Sos.dem. ry
Antti-Kustaa RankonenNurmoNurmon SDP
Urho TolvanenRiihimäkiherajoen ty
Juhani NokelaHelsinkiAlppilan Sosialistiseura
Jussi LarmoKeravaSavion Sosialidemokraatit
Leena NiinimaaHelsinkiHakaniemen sosialidemokraatit ry
Meeri KarstunenRiihimäkiHerajoen Työväenyhdistys ry
Päivärinta Merja Seija HanneleKangasalaVatialan ty.
Päivärinta Pekka JohannesKangasalaVatialan ty.
Miia JärviTurkuTosy
Laura MäkeläTurkuTOSY
Henri RuuskanenKuopioKuopion Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys
Karri HeikkiläHelsinkiAlppilan Sosialistiseura
Ilona MäkinenTurkuTOSY
Antti MäättäRovaniemiROSO
Taru KemiRaaheRaahen Sos.dem. Työväenyhdistys
Marita NärhiJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys
Esa JanatuinenHelsinkiRoihuvuoren sosialidemokraatit
Tero StrandKirkkonummiPohjois-Kirkkonummen sos.dem. kilta ry
Aino PietarinenHelsinkiKallion Sosialidemokraatit
Terttu VuorinenEspooEspoonlahden Demarit
Jari JokinenHelsinkiKontulan demarit
Ruusila Liisa KatarinaKeuruuKeuruun sosialidemokraatit ry
Eeva-Mari KivimäkiHelsinkiOpiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys
Ruusila Unto JuhaniKeuruuKeuruun sosialidemokraatit ry
Lea SavolainenHämeenlinnaHämeenlinnan Työväenyhdistys
Matti SavolainenHämeenlinnaHämeenlinnan Työväenyhdistys
Jani JauhiainenJuupajokiKorkeakosken TY
Sinikka RuuskaTampereTampereen Sos.dem.Klubi
Matti LehtinenKuusjokiKuusjoen Sosialidemokraatit ry
hakkarainen voittoporvooporvoon työväenyhd. ry
Nurmi, ReinoPoriPorin Työväenyhdistys
hakkarainen ritva-maijaporvooporvoon työväenyhd. ry
Leena SaariHelsinkiHelsingin sos.dem. naiset ry
Martti LehtonenTurkuTurun Kärsämäen Sos.dem.yhd.ry.
hilkka lahtinenhelsinkikauklahden sos.dem.yhdistys
Meeri NurmiPoriPorin Työväenyhdistys
Janne KallioVammalaVammalan Sosialidemokraatit
Jenni JokinenVammalaVammalan Sosialidemokraatit
Mari LindholmTurkuTOSY
Joonas RahkolaHelsinkiKASO
Markku KopraKeravaSavion sos.dem. yhd.
Anni LehikoinenVantaaFriherrsin Sosialidemokraatit
Kenneth LiukkonenHKISocialdemokratisk Forum
Seppo JaakonsaariOuluOulun Sos.de. Ty
Elsi TornRiihimäkiHerajoen työväenyhdistys ry
Gazale GirayHelsinkiJoensuun Ty
Pekka KomuLahtiLahden Työväenyhdistys
Antti VirolainenEspooTölö Unga Socialister
Pekka SavolainenKuopioKuopion TY
Jukka Antero JokinenTampereVäinö Voionmaa seura ry
Antton RönnholmBrygge, BelgiaTUS
Seppo NieminenJyväskyläJTY
Jouko PeltonenHyvinkääSDP Rajamäki
Jussi LeskinenTampereTASY
Jari NikkiläTurkuTurun Sos.dem. Voima
Mikko VuorinenTuusulaTuusulan demarit
Tuula SellmanTurkuTurun Sos.Dem.Voima
Tuovi AllenHelsinkiSuur-Helsingin sosialistiseura
Aino RistimäkiNurmoNurmon TY
Raimo LaihoTornioTornion sos.dem.ry
Rauno LahtiSomeroSomeron ty.
Matti MustajärviKaustinenKaustisen Sosialidemokraatit ry
Marja Leena LahtiSomeroSomeron ty.
anne pitkäpaasikouvolakouvolan ty
Karoliina MutanenHelsinkiOulun ty
Sami VironenSipooSipoon demarit
Olavi LuhtiRiihimäkiHerajoen Ty
Riitta Rannikko-PrinkkiläTurkuSos.dem Voima ry
Ulla MaunoKotkaKotkan sos.dem.työväenyhdistys
Risto SaharinenLaihiaLaihian Sosialidemokr.ry
Osmo LeppänenKokkolaKokkolan sos.dem.Keskusteluseura ry.
Matti NieminenKeravaSavion sosialidemokraatit
Matti PäivärintaNokiaNokian Työväenyhdistys ry
Kalle KonttinenPoriSD Kilta
Minttu OjanenTurkuTurun Urheiluväen sos.dem. yhdistys ry
Lea Marjatta LeskinenEspooTapiolan Demarit
Mervi YlitaloHelsinkiHakaniemen demarit ry
Pekka HolopainenEspooTapiolan demarit
Pekka OjanenTurkuRaunistulan sos.dem. yhd.
Marke RaaskaTurkuTurun sos.dem.yhd.
Pasi RiepponenHelsinkiVuosaaren sosialidemokraatit ry
Ilkka RinneHelsinkiKallion sosialidemokraatit
Ritva PenttonenHelsinkiSuur-Helsingin sosialistiseura
Vuorinen JyrkiEspooEspoonlahden Demarit
Aarni Kullervo TuominenHelsinkiHelsingin sd. keskusteluseura
Vesa SeppäläinenHelsinkiAuto- ja kuljetusalan Sos.dem. yhdistys ry
Jenni ErolaHelsinkiOSY
Kirsi AirioHelsinkiTUS
Leena Marjatta AaltoKaarinaTy Uurtaja
Säde GuttormUtsjokiUtsjoen sosialidemokraatit ry
Reijo PajunenPirkkalaTy Taisto
Anna MäenpääHelsinkiHaagan TY
Jyrki WahlstedtHelsinkiKallio
Karjalainen SatuKeravaSavion sos.Dem.
Aki RuuskanenVirolahtiHeinäveden ty
Karjalainen HeikkkiKeravaSavion Sos.Dem.
Liisa SanttiTurkuUrsin-seura
Risto SanttiTurkuUrsin-seura
Lea JäppinenLappeenrantaParkkarilan Sos.dem. Työväenyhdistys ry
Henrik TuppiKuortaneNurmon SDP
Teemu MeriläinenOuluOOSY
Erja HolmströmKarkkilaKarkkilan Ty
Matti KuikkaPorvooHerttoniemen sd-yhdistys
Tapio NurmiRaumaRauman sosialidemokraatiti
Titta YlinenHelsinkiKruunuhaan sosialidemokraatit
Thomas WallgrenHelsingforsHelsingfors svenska arbetarförening
Mika HelanderEspooEsbo svenska socialdemokrater, Espoon sos.dem. kun
Leena RantaPoriKarhukaupungin Demarit
Folke SundmanHelsinkiHelsingfors svenska arbetarförening
Uusiperhe-Rämö VirpiJärvenpääsosdem ty
Kaarin TaipaleHelsinkiTöölön Sosialidemokraattinen yhdistys ry
Seppo K KoivulaHELSINKIHAKANIEMI
Heimo HemmingHelsinkiHelsingfors svenska arbetarförening
Tuija LindholmHelsinkiEiran sos.dem. -yhdistys
Tea VatanenTampereHakametsän sosialidemokraatit
Björklund riittaEspooTapiolan työväenyhdistys
Olli-Pekka KoljonenJyväskyläJTY
Kalle SalminenJoensuuJoensuun ty
Olli-Pekka UlkuniemiTampereHakametsän sosialidemokraatit
Mika DomischBrysselTUS
Kimmo HakalaParainenTurun sosdem voima
Henrik WulffHelsinkiLauttasaaren Sos.dem.
Hannu SaloRiihimäkiHerajoen ty
Esa LaukkanenRovaniemiPetäjäskosken Työväenyhdistys
Uusimaa JanNokiaNokian pohjonen
Forsman Johanna NokiaNokian pohjonen
Saastamoinen SirpaNokiaNokian pohjonen
Hilkka JukarainenVantaaKallion sosialidemokraatit
Timo PiiroinenHelsinkiEira
Vilho KyyriäinenKuopioKuopion työväen yhdistys
Kaarina NurmiRaumaRauman työväenyhdistys
Ensio VatanenJuankoskiJuankosken Demarit ry.
Ari ReunanenKajaaniHuittinen
Tuula PasanenKonginkangasKonginkankaan TY
Mika KukkoahokotkaKotkan sos.dem.työväinyhdistys
Mira TenhunenVantaaNuorsosialidemokraatit NUS
Heidi Seutu-LehtonenVantaaTikkurilan työväenyhdistys
Lea NevalainenVihtiOtalammen Työväenyhdistys Ry
Janne HuttunenJyväskyläJyväskylän työväenyhdistys
Tapio NurmiKuopioKuopion TY
Birgitta JuntumaaEspooTapiolan demarit
Anne PynnönenHelsinkiKallion demarit
Matti KyllönenHelsinkiEiran sos.dem yhdistys
Matti RajalaGeneveEiran sosdem yhd
Jääskeläinen Veli-PekkaKeiteleKeiteleen Sos.Dem Työväenyhdistys ry
Aleksandra JantunenTurkuTurun sos.dem Voima
Pekko OksanenHämeenlinnaHämeenlinnan työväenyhdistys
Minna ViitamäkiHelsinkiHgin sos.dem.Naisyhdistys
matti ojasalojoensuujoensuun ty
lea ojasalojoensuujoensuun ty
Erja HakalaHämeenlinnavanajaveden sos.dem
Vesa KeinonenTampereHakametsän sosialidemokraatit
Tiina PelkonenJärvenpääJärvenpään sosialidemokraattinen kerho
Tiina Ullvén-PutkonenNurmijärviKirjan Demarit
Matti PutkonenPerttulaRajamäen Ty
Reetta TilvisHelsinki/ VantaaOSY ry
Kalle KeränenKeravaSavion Sd.
Petteri OksaHelsinkiViikki
Ulla TyyskäHelsinkiHerttoniemi
Maria Guzenina-RichardsonEspooTapiolan Demarit
Maunu HarmoHelsinkiYPSY
Esko HasaHelsinkiEiran Sos.dem.Yhdistys ry
Vuorinen PekkaHelsinkiHki Kallion demarit
Pentti LuostarinenKangasalaPohj.Kang.Sos.dem Yhd
pekka enbuskapellopello
Luostarinen TanjaNurmijärviRajamäen Työväenyhdistys
Iris AsikainenKuopioKuopion työväenyhdistys
Vuokko AropeltoOrimattilaOrimattilan TY
Tommi RätyRiihimäkiRiihimäen työväenyhdistys
Kari HeinonenSavonlinnaPunkasalmen sos.dem. Työväenyhdistys
Mikko IjäsHelsinkiEiran demarit
Kai RoslakkaImatraVuoksenniskan työväenyhdistys
Vesa KorhonenJoensuuUtran työväenyhdistys
Pekka HentunenJärvenpääJärvenpään ty
Sirpa HartikainenKuopioKuopion Työväenyhdistys
Seija Sinikka MukalaVantaaFriherrsin Sos.dem.
Kerttu SuominenPoriPorin sos.dem. Naisyhdistys
Seppo SavikujaINKOOInkoon Sosialidemokraatit
Haavisto RistoPoriPorin ty
Kari ArolaHelsinkiLaajasalon sosialidemokraatit
tapio holmstenkotkakotkan sos.dem.ty
Sirpa KoskiKuusankoskiVoikkaan Työväenyhdistys r.y
Antti HonkanenJärvenpääJTY
Kristel EnglundÅboTosy
Marja LahtinenHelsinkiKASO
Pyry TiirinenHarjavaltaHarjavallan Sos.Dem ry
Ari KallioKeravaKeravan demarit
Riitta KaljunenHelsinkiKäpylän Sosialidemokraatit
Jari SaloHämeenlinnaVanajaveden Sos.dem. Yhdistys ry
Seppo AaltoHyvinkääHyv.kylän.ty
Meri SistonenTurkuTOSY
Sinikka LaitinenHämeenlinnaHämeenlinnan työväenyhdistys ry
Sanna VallinenHelsinkiHaagan TY
Sirkku VesanenLammiLammin Sosialidemokraatit ry
Matti ÅkerblomRymättyläTy Wapaus
Juha PeltolaKotkaKotkan Sos.dem Työväenyhdistys ry
Jaakko HuukiOuluOOSY
Jorma TurunenHelsinkiTöölön sos.dem. yhdistys
paavo saloKristinestadKristinestads sv. soc.dem.
Timo EloKotkaTiutisen työväen yhdistys
Hanna NiemiReisjärviReisjärvi
Tuure VäisänenVantaaSimonkylän sos.dem kilta
Jari KärkkäinenKuopioKuopion työväenyhdistys
Tiina OvaskaImatraImatran työväenyhdistys
Johanna PietiläinenJyväskyläJSDN
Marja-Leena KotimäkiKotkaKotkan Sos-dem. Työväenyhdis
Antti KottiSomeroSomeron Työväenyhdistys ry
Erja KoskivainioNousiainenNaantalin työväenyhdistys
Sirkka-Liisa MikkonenKiiminkiKiimingin sosiaalidemokraatit
Heljä PekkalinKuusankoskiKuusankosken Sosialidemokraatit
Kimmo TeikariTurkuTurun Sos.dem. Voima
Marjo KettunenRiihimäkiHerajoen TY
Mikael von NandelstadhHelsingforsSocialdemokratiskt forum rf
Sokka IrjaKuopioKuopion Työväen yhdistys
Tapani VauhkonenHelsinkiVuosaaren Sosialidemokraatit
Arja AlhoSiuntioSiuntion sd yhdistys
Aitio PerttiSaloSalon sos dem ty
Ilkka HortoPaltamoPaltamon työväenyhdistys
Jari KurittuJärvenpääJärvenpään työväenyhdistys
Jaakko TuomivirtaHelsinkiPaloheinän sosialidemokraatit
Uolevi TirronenKotkaKarhulan sos.dem. ty
Lasse JoutsenHelsinkiPihlajamäen Sosialidemokraatit
Kari IlmonenHelsinkiJämsän ty
Juha YlitaloJyväskyläJSDN
Tarmo ManninenVantaaKeski-Vantaan Sosialidemokraatit ry.
Timo Keski-OrvolaSavonlinnaSavonlinnan TY
simpanen salmeouluoulun SDP-seniorit ry
Sirkku SalminenHelsinkiTUS
Viljami KammonenVantaaKoivukylän Sosialidemokraatit
Liise SokuraHelsinkiPalvelualojen sosialidemokraatit
Erkki AaliVarkausLehtoniemen ty
Vexi VirtanenHankasalmiHankasalmi
Jussi SavolainenKuopioKTY
JOUKO VIRTANENTURKUNUMMENMÄEN YHDISTYS
Osku PajamäkiHelsinkiEiran työväenyhdistys
Sari TikkanenKuopioKTY
Asko torniainenKellokoskiKellokosken sos.dem. yhdistys
Jonne PostiEspooItä-Espoon Sosialidemokraatit ry
Asta OjansivuVantaaPalvelualojen So
Pipa HeinonenBrysselTampereen työväenyhdistys
Rimpelä Sirkka-LiisaTurkuUrsin-seura
Taisto OjansivuVantaaKorson TY
Jari HaakeForssaFTY
Anna PiirainenLempääläSääksjärvi-Kuljun Sos. Demokraatit
Miriikka LaakkonenHelsinkiTUS
Ville NoroilaAkaatam.tekn.sos.dem.yh
Sanna KarhunenVantaaTikkurilan Työväenyhdistys
Kari RoininenVantaaKorson sos.dem työväenyhdistys
Sinikka Aho-SalomaaTuusulaTuusulan Demarit
Juha LehtiTuusulaJokelan T
Päivi HakalaPirkkalaToivo
Kirsti SalminenHelsinkiEiran Sos.dem.yhditys ry
Jorma TiirinenHarjavaltaHarjavallan Sos.Dem ry
Mikko HakkarainenHelsinkiNUS
Unto VesaTampereTahmelan työväenyhdistys
Pirjo AlijärviJanakkalaTurengin sosialidemokraatit ry
Tiina LaakkonenHämeenkyröYlöjärven Sos.dem. työväenyhdistys
Terhi KaakkolammiOrivesiHirsilän sosdem työväenyhd.
Tapio TuomistoRovaniemiROSO
Aarne KiuruAkaaToijalan Työväenyhdistys
Raila KlemeläSomeroKallion demarit
Lihr MerjaHelsinkiH:niemen naisyhdistys
Reijo PäivärintaKärköläKärkölän demarit
Markku MalmstenRaumaRauman Työväen Yhdistys
Kinnunen LeenaPorvoohamarin Työväenyhdistys
Aaro Sakari NikkiKuusankoskiKuusankosken sosialidemokraatit
Pentti LatvalaHämeenlinnaHämeenlinnan työväenyhdistys
Henrik UlfvensHelsingforsSocialdemokratiskt forum
Erkki YlinenNurmijärvi/RajamäkiRajamäen ty
lauri kauppinenraisioraision sosialidemokraatit
Sinikka ViskariJoensuuJoensuun Työväenyhdistys
Heikki MansikkaniemiKarjaaKarjaan Sos.dem. yhdistys ry
Lasse lehtonenNaantaliNaantalin Työväesnyhdistys
eino-erkki vainiolatamperetampere ty
Jorma BergholmHelsinkiKallion sosialidemokraatit
Pekka RoineKuopioKTY
Raine PitkänenEspooEspoonlahden Demarit ry
Elof RosendahlVasaSundom socialdemokrater rf.
Lasse LehtinenHelsinkiHelsingin sosialidemokraattinen Kilta ry
Laakkonen Pentti Yrjö AnteroOutokumpuPolvijärven Ty
Cinzia SartiHelsinkiEira SPD:n yhdistys
Mervi TuominenHelsinkiTöölön demarit
Antti Veikko JauhiainenHelsinkiSSTP:n Uudenmaan piiri
Juha V O TurunenVarkausLehtoniemen Työväenyhdistys ry
Juhani SovalaHelsinkiVuosaaren Sosialidemokraatit
Timo HoikkalaOuluOsNo ry
Juha OksalaTampereHakametsän sos.dem. yhdistys
Lea HeinoKeravaKeravan Demarit
partinen riittahelsinkimalminkartanon sd.yhd
Peter J. BoldtHelsingforsHSAF
Tapio RajapaltioKeravaKorson sos.dem ty
Jarkko AuvinenTampereMultisilta Peltolammin sos.dem yhdistys
Raine SassiTurkuRaunistulan Sos-dem
Seppo JärviluomaTampereTampereen sos.dem. toveriseura
Emma NurminenHämeenlinnaLaunosten Työväenyhdistys
Mia-Eveliina UllvénRaumaRauman eteläiset sos.dem
Terttu NurminenLoppiLaunosten Työväenyhdistys
Antti LehtoRaumaRauman eteläiset sosialidemokraatit
HarriNurminenLoppiLaunosten Työväenyhdistys
TommiAapakariRauman Eteläiset Sosiaalidemokraatit
Kimmo TiainenKuopioKTY
Oiva NiemiHelsinkipukimäen sos. dem
Raija ToivonenAkaaToijalan Työväenyhdistys ry
Markku EiniöLahtiLahden sos.dem.ty
Mikko KyllönenOuluSeniorit
Theresa SuiHelsingforsSF
Juliska LehtinenTuusulaTuusulan Demarit
Hannu LehtinenTuusulaTuusulan Demarit
Jouko KilpiäLappeenrantaLappeenrannan Työväenyhdistys
Henna RantanenAkaaToijalan Työväenyhdistys ry
jari voitto elokotkatiutisen työväenyhdistys
terttu alice elokotkatiutisen työväenyhdistys
Sanna RantanenAkaaToijalan Työväenyhdistys ry
Jussi AnsalaHelsinkiTasy
Veijo RantanenAkaaToijalan Työväenyhdistys ry
Veli FilppulaRaahePattijoen Sos dem tyt
Piironenm Martti JJoensuuJoensuun ty
Jussi-Pekka RodeRovaniemiRovaniemen sos.dem. TY
Erkki HintikainenVantaaKorson sd työväenyhd.
Birgitta AbrahamssonÅboÅbo socialdemokrater
Vuokko AromaaTurkuTurun Kärsämäen sos.dem.yhdistys
Ari SaastamoinenHelsinkiHerttoniemen sos
Matti UkkolaOuluOUlun sos.dem. Ty
Sten-Erik AbrahamssonÅboÅbo socialdemokrater
Usko RinkariTampereHakametsän sos.dem.t-
Taisto LoponenTampereTampereen Teknillinen sos. Dem. yhdistys
Timo PeltovuoriOuluSuur-Helsingin sosialistiseura
Lasse Ilmari RundgrenPelloPellon Sosiaalidemokraatit
Sirkka RousuNurmijärviNurmijärven sosialidemokraatit
Eeva StrandMynämäkiMynämäen Sos.Dem. TY ry
Pekka HaatainenMikkeliMikkelin Demarit ry.
Riitta PrustiHelsinkiTöölön sos.dem.yhdistys
Salme PohjolaHauhoHauhon Työväenyhdistys ry
Seija-Sisko HuuskoJyväskylän maalaiskuntaPalokan Sosiaalidemokraatit
Eino YlönenJäppiläSDP Pieksämäki
Irmeli EskelinenJoensuuJoensuun Ty
Roope SovalaHelsinkiVuosaari
Erkki HuuskoJyväskylän maalaiskuntaPalokan Sosiaalidemokraatit
Juha PaleniusEspooLeppävaaran Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys
Valli, Eilo Veli94500 LautiosaariKeminmaan Sos.dem Ty
Lea MäkinenSiuntioSiuntion Sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys
Zahra Osman-SovalaHelsinkiVuosaaren sosialidemokraatit
Valde LevonperäOuluOulun Sos.dem. Ty
Terttu LevonperäOuluOulun Sos.dem. Ty
Jukka-Pekka JäppinenEspooMatinkylä
Tuire Aaltohyvinkäähyv.kylän.ty
Leena RaiskioTurkuSos.dem.Ursin-seura
Vesa RaiskioTurkuSos.dem.Ursin-seura
Seija ViljamaaVantaaSeutulan sosialidemokraatit
Marja RahkonenEspooKauklahden sos.dem.yhdistys ry
Taisto HujalaVantaaSimonkylän sd.kilta
Rainer SmedmanKokkolaKokkolan Sosialidemokraatit ry
Ranta MaijaHelsinkiOSY
Sakari KarppinenRoomaKemin Sos.dem.Työväenyhdistys ry
Camilla KronqvistTurkuÅbo socialdemokrater
juha jokinenPorvoohamarin ja gammelbackan demarit
Jari PernuKeravaKeravan Demarit
Anna-Kaarina LeppäläSodankyläVallilan sos.dem.ty
Tapio SakkoHaminaHaminan Sos.dem.yhd.
Mika TurkkilaLappeenrantaLappeenrannan työväenyhdistys
Ann NymalmHelsingforsÅbo Socialdemokrater
Janne VainioRaumaRauman Työväenyhdistys ry
Reijo PahkamäkiKälviäKälviän Sosialidemokraatit
Pauli IhamäkiAkaaToijalan ty
Tainio HannaTampereMessukylän ty
Taina ArjanmaaTampereTASY ry.
Kanninen ToivoHelsinkiOulun sd.ty
Raiski Erkki AnteroAkaaTOIJALAN TY
seppo TuovinenTampereMessukylän TY
Markus PetmanEspooItä-Espoo
Anni VesaRovaniemiROSO
Lotvonen Seppo AnteroEspooItä-Espoon sosiaalidemokraati
Mika KurttilaKotkaKotkan sos.dem. työväenyhdistys
Matti LehesniemiPorvooPorvoon TY
Markku PohjaOrivesiMäntän työväenyhdistys
Olavi JokiOuluOulun
Juhani ToivanenPalokkaKS krist.demarit
Reijo PikkarainenKirkkonummiKirkkonummen Demarit
Tarja ArkioHelsinkiTUS
Heli TynkynniemihelsinkiSos.dem.naisyhdistys
Hannu Boholm25330 KuusjokiKuusjoen Sosialidemokraatit
Marja Leena Boholm25330 KuusjokiKuusjoen Sosialidemokraatit
Juha-Pekka IlomäkiJyväskyläJyväskylän työväenyhdistys
Terttu MalinPoriKarhukaupungin Demarit
Lauri VuorenkoskiEspooNuorsosialidemokraatit NUS ry.
Irma MarttilaHelsinkiNaisyhdistys
Minna YlikännöLietoLiedon Sosialidemokraatit
Markku ToivonenEspooItä-Espoon Sosialidemokraatit ry
Diana Bergroth-LampinenPoriSatakunta/Karhukaupungin demarit ry
Risto PuranenÄänekoskiKonginkankaan ty.
Kalevi ViskariTaipalsaariLappeenranta
Maarit KorhonenRovaniemiroso
Alli TahvanainenJoensuuJoensuun TY
Tommy TabermannHelsinkiKarjaaan sos.dem yhdistys
Lahdensivu IrjaHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit r.y.
Rauno TynkynniemiHelsinkiVanhakoiviston ty
Pentti SaarikkoHelsinkiKaarelan sosialidemokraatit ry
Riitta MyllerJoensuuJoensuun Työväenyhdistys
Maarit EloholmaHelsinkiKallion sos.dem.
Pekka Juhani HemmiläHelsinkiKallion sos.dem.yhd.
Mats HilliKokkolaTUS
Tiina SaarteinenTampereHakametsän sosialidemokraatit ry
Helvi LindqvistLohjaLohjan Työväenyhdistys
Timonen PerttiTampereVäinö Voionmaa Seura
Oiva LindqvistLohjaLohjan Työväenyhdistys
Sulo KanervaJyväskyläJyväskylän TY
reino kavantolaporiporin työväenyhdistys
Sven-Erik NylundVandaVanda svenska socialdemokrater
Niko KyynäräinenTurkuTurun sos.dem. toveriseura
kari kinnunenkauniainenkauniaisten sos. dem. yhdistys
Kirsi TörmänenEspooItä-Espoo
Juhani AarniOulusos.dem.ty
Riitta KottiSomeroSomeron Työväenyhdistys
soile gustafssonInkooInkoon Sosialidemokraatit ry
Matti RopponenHelsinkiOulunkylän sdp
Raimo KoivulaJoensuuJoensuun Työväenyhdistys r.y.
Ulla ReinikainenLieksaRantalan Demarit
Heikki ReinikaienOuluOulun Demarit
Antikainen SeppoKotkaKotkan sos.dem.ty
paula tiihonenhelsinkiYPSu
Leila PähtiRovaniemisos.dem ty
Tuulikki VäliniemiJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys ry
Antikainen AnjaKotkaKotkan sos.dem.ty
kemppainen mattivarkauslehtoniemen ty
Jouko MuuriHelsinkiVerde - Verkkodemarit
Tommy KantanenSipooSipoon Demarit
Osmo PähtiRovaniemiRoiSos.dem Ty
Sisko KantanenSipooSipoon Demarit
Tuula EloSiuntioSiuntion sos.dem.ty
Nenonen RaimoHelsinkiKallion sosialidemokraatit ry
Hannu Juhani KoskinenKangasalaSuoraman Työväenyhdistys
Raimo NenonenHelsinkiKallion sosialidemokraatit ry
Leila LuukkainenKesälahtiKesälahden sos.dem.ry
Virpi AhoRaaheSos.dem. naisyhdistys
Kolsi MirjaHaminaTY-Liitto
Ulpu IivariHelsinkiHelsingin Sos.dem. Kilta
Lahdensivu Pentti JohannesHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit r.y.
marianne laxentukholmaYPSY
vesa urpunen64440 MetsäläKristiinan Sosialidemokraatit
Heini AaltoYlöjärviYlöjärvi
Helli Urpunen64440 MetsäläKristiinan Sosialidemokraatit
seppo mahkonenheinolaheinolan ty
Laura laitalaToholampiToholammin sosialidemokraatit
Olavi laitalaToholampiToholammin sosialidemokraatit
Lehtonen SirkkaKeiteleKeiteleen Sos.dem Työväenyhdistys
Lehtonen MattiKeiteleKeiteleen Sos.dem Työväenyhdistys
Katri KosonenBrysseli/ HelsinkiTyövänyhdistys Tähti/ SHSS
Marjaana AhoRovaniemiROSO
Susanna SalovaaraVaasaVaasa
raimo Hirvikangas64440 MetsäläKristiinan Sosialidemokraatit
Kirsti HyrkäsHelsinkiPasilan demarit
Juha FärmHelsinkiStadin demarit
Janne ViitamiesMikkeliMikkelin työväenyhdistys
Heidi SäynäväjärviTampereTampereen länsidemarit
Rauni SankalaOuluSos.dem.työv.yhd
Niemi,Matti, OlaviNurmoNurmon sosialidemokraatit
Jorma SäynäväjärviTampereLänsidemarit
Jari PerttunenEspooItä-Espoo
Pekka KoskinenKristiinankaupunkiKristiinan sosialidemokraatit ry
Hautamäki MatiasJyväskyläSäynätsalo
Jouni PorkoHaukipudasKellon sos.dem
Risto JärviKokkolaKokkolan sosiaalidemokraatit ry
Risto KolanenHelsinkiLauttasaaren Sosialidemokraatit
Antero KeinänenInkooInkoon sosialidemokraatit
Keinänen Eino AnteroInkooInkoon sosialidemokraatit ry
osmo reunanenkristiinankaupunkiKristiinan Sosialidemokraatit
Jukka SuhonenJuankoskiJuankosken Demarit
Anita RaitioHelsinkiHerttoniemen Demarit
rauno penttipirkkalaty taisto
Matti TeräsHaukipudasMartinniemen työväenyhdistys
Tuula LaukkanenVantaaTTY
veijo sampovaarahelsinkieira ja punavuori
Arja EeniläPorvooHamarin ja gammelbackan demarit
Matti Olavi LaitalaHelsinkiAlppilan sosialistiseura ry
Janne HirvonenJyväskyläKuoSo
Jukka LouhivuoriJyväskyläKTY
Yrjö WellingJoutsenoJoutsenon Sos.Dem. Työväenyhdistys R.y.
kukkonen jormahankasalmihankasalmen sos.dem.ty
Jorma RusanenHelsinkiAlppila
Pirkko TähteläHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit ry
Sven SnellmanKorsholmKorsholms socialdemokrater
Laakkonen HilkkaOutokumpuOutokummun Ty
Hannu PajunenÄhtäriÄhtärin Sosialidemokraatit ry
Klaus AnderssonPorvooPorvoon työväenyhdistys
Niilo PulkkiLahtiLahden. sos.dem.ty
Mattila TeroTampereMessukylän ty
Juha KoivulaVarkausVarkauden Työväenyhdistys
Henri KylenHaukipudasHaukiputaan demarit
Matti ElsiläKalajokiKalajoen s
Riikka HuotariHelsinkiOSY ry
Riitta AreniusHyvinkääKlaukkalan ty
Taisto RossiKempeleOulun sos.dem.työvöenyhdistys
Riitta PohjamoKontiolahtiJoensuun ty
Lea LeppänenJyväskyläJTY
Koivuviita HannuRaumaRauman työväenyhdistys
Kaarina MalmstenRaumaRauman Työväenyhdistys
Arto ViertolaPoriMeri-Porin Sos.dem.Yhd.ry
Marja-Leena ViertolaPoriMeri-Porin Sos.dem. yhd.
Tiina KorhonenKuopioKuopion Työväen yhdistys
Pirkko MiinalainenEspooKeski-Espoon sosialidemokraatit
Eila RekiläHelsinkiKallio
Ari RautioJuvaSDP Juva
Pauli PitkänenOuluOulun sos.dem.yhd.
Sari MelkkoKouvolaKouvolan Työväenyhdistys
Heli VenhoTurkuUrsin seura
Pirjo StubbeImatraVuoksenniska
Armas LaatinenJyväskylän mlkVaajakosken TY
Marja-Liisa HeikintaloNakkilaNakkilan Työväenyhdistys
Helen KatajistoHelsinkiTöölön Sos.dem.yhdistys
Markku HarjuKemijärviKemijärven TY
Reino LehtonenTurkuTurun sosialidemokraattinen voima ry
Tellervo LuhtavaaraVarkausKangaslammin osasto
Siiskonen LeoTampereMessukylän TY
Ilkka RuohonenKaarinaTY Uurtaja
vuokko penttipirkkalaty Taisto
vesa saariakaatoijala
Huovinen PerttiHelsinkiJyväskylän Työväenyhdistys ry.
Heikki OksanenHelsinkiYhteiskuntapoliittinen sosdem yhdistys
Erkki HuovinenSäynätsalo/JyväskyläSäynätsalon TY
Mirja HuovinenSäynätsalo/JyväskyläJyväskylän TY
Jere JuntumaaEspooTapiolan demarit
Helena VuoriJoensuuJoensuun TY
Risto KähkönenJyväskyläSäynätsalon Työväenyhdistys
Liisa LaitinenKeiteleKeiteleen työväenyhdistys
eenilä jukkaåporvooHamarin ty
Olavi HulkkonenViitasaariViitasaaren työväenyhdistys
Piia EloTurkuUrheiluväen Sos.dem.
Jussi TräskiläTampere'Viinikan-Nekalan Ty
Mauno HanhelaHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit ry
Mikko RönnholmNaantaliNAANTALIN TYÖVÄENYHDISTYS
Marko KoskinenTampereViinikan-Nekalan Sos.dem. Yhdistys ry
koskela artoporimeri-pori
Pia KoskinenTampereViinikan-Nekalan Sos.dem. Yhdistys ry
Reijo LuhtavaaraVarkausKangaslampi
Taisto YlitaloKauhavaKauhavan sosdem. ydistys
Ahti RuoppilaJyväskyläSäynätsalon ty.
Jani VainikainenKeiteleKeiteleen Sos.Dem Työväenyhdistys Ry
Tuomo RaukolaPoriSOS-DEM KILTA
Marjaana SnabbEspooKauklahden sos.dem. yhdistys ry.
Markku LehtinenHumppilaHumppilan ty
Kari KääriäinenJuvaTyöväenyhdistys SDP Juva ry
Laksonen IlkkaKaarinaKaarina ty Uurtaja
Lasse PyysaloVantaaKorso
Anne PuntanenMikkeliMikkelin Demarit ry
Seppo LaaksonenHelsinkiYPSY
Pentti LehtonenJärvenpääJty
Ari SantasaariMuurlaMuurlan Pohj.Ty
Anna-Liisa SäynäväjärvíYlöjärviPohjoinen sos.dem. yhdistys
Mauri SäynäväjärvíYlöjärviPohjoinen sos.dem. yhdistys
Merja KuusistoTuusulaTuusulan Demarit ry.
Pekka MäkinenHelsinkiKruununhaan sos.dem. yhdistys
Kimmo OjalaPoriMeri-porin Sosdemyhdistys
Janne OllikainenHelsinkiTölö Unga Socialister
Ossi SirénHelsinkiTapanilan Työväenyhdistys ry
Raimo Kalevi LaihoParainenParaisten Sosiaalinentyöväenyhdist
keijo AlénHelsinkiHerttoniemen SDY
Heikki HavankaKolariParkanon Sos.dem. Työväenyhdistys ry
Seija Paunio-GrönholmHelsinkiKruununhaan Sos.Dem.Yhd.
Maija PiitulainenÄänekoskiSuolahden Työväenyhdistys ry
Teuvo PiitulainenÄänekoskiSuolahden Työväenyhdistys ry
Sakari SuniPoriMeri-Porin Sos.Dem.yh
Eino VierimaaKirkkonummiKirkkonummen Sosialidemokraatit
Backström IngemarEkenäsEkenäs socialdemokrater
Veikko HuuskaIkaalinenIkaalisten sos.dem. ty
Aira Elviira LaihoParainenParaisten Sosiaalinentyöväenyhdist
tiina lindbergriihimäkiherajoen ty
Pekka HjeltNaantaliNaantalin työväenyhdistys
Juhani LöfbackaYlivieskaYlivieskan ty
Aho KimmoNaantaliNTY
Lassi OjanenHelsinkiKouvolan Ty
Marja LevänenÄänekoskiÄänekosken sos.dem.yhd
Mertanen EskoHelsinki281002116
Esko MertanenHelsinki281002116
Jorma HakkarainenKirkkonummiKirkkonummen Demarit
Åke VastavirtaRaumaKaaron-Sorkan sos.dem
Jukka LuojukoskiPoriMeri-Porin SOS.DEM.YHD ry
Terttu LuojukoskiPoriMeri-Porin SOS.DEM.YHD ry
Mika UlmanenKeravaKeravan demarit
matti reponenruokolahtiruokolahden sos. dem .yhd.
Vertti KiukasHelsinkiToukola
Kamula, TaistoLohjaLohjan Työväenyhd.
Hannu SonninenEspooEtelä-Espoon TY
Sirkku Mukka-JakobssonPoriKarhukaupungin demarit
Anniina TirronenTampereTampereen Työväenyhdistys
Arto TirronenTampereTASY
Jorma JakobssonPoriKarhukaupungin demarit
Christa jakobssonPoriKarhukaupungin demarit
Risto KuismaPornainenPornaisten Laukkosken Työväenyhdistys ry
Miika StahlJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys JTY ry
Marianne Huusko-LamponenHelsinkiTölö Unga Socialister
Päivö PuhakainenVantaaKorson Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
Sari PäivinenAkaaToijalan TY
risto paassiltahaapajärvityöväinyhdistys sarastus
KALEVI JOHANNES POIKOLAMUURAMEMUURAME
Raimo MäkinenMuurameJty (Jyväskylä)
Marja-Liisa NurmiHelsinkiTapanilan Työväenyhdistys
Maili MustonenRiihimäkiRiihimäen ty
Heikki MustonenRiihimäkiRiihimäen ty
Pekka PeräläVaasaVaasan sosialidemokraatit ry
Johanna Sparfvaasavaasan työväenyhdistys
Pirkko Turpeinen-SaariHelsinkiYPSY
Mikko NikulaHelsinkiTölö Unga Socialister
Hakulinen MattiJuvaJuvan työväenyhdistys
Piritta AsunmaaHelsinkiHaagan Ty
Arja VesaKempeleKempeleen Sosialidemokraatit
Eila KoivunenHarjavaltaHarjavallan työväenyhdistys
Kari MäkikaraTammisaariTammisaaren sos.dem. yhd.
Eija EskoHelsinkiKruunuhaan sd
Anna SundbackTurkuVasa svenska soc.dem
Pirkko PeltolahtiHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit r.y.
Ilari RupponenKylmäkoskiKylmäkosken ty.
Markku KarppinenHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit ry
Kaarina Konstenius-SiltanenHeinävesiHeinäveden työväenyhdistys
Mimmu PiirtoEspooLeppävaaran ty
Ulla LauttamusJyväskylän maalaiskuntaPalokan sosialidemokraatit
Sisko KanniainenHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit Ry
Jaana-Kaisa VaronenKiiminkiOulun työväenyhdisty ry
Taisto SankomäkiLappeenrantaLappeenrannan Ty
Harri RapoRovaniemiRovaniemen Sos.Dem ty
Mikael KekkonenBrysselHelsinki
Seppo HarinenPoriPihlavan työväen yhdistys
nita ann-christin vahtolaturkuåbo socialdemokrater rf
HAKALA SIRKKAAKAAVIIALAN TY
kai ÖsterlundESPOOitä-espoo
Kai KarlssonPorvooPorvoon työväenyhdistys
Jarmo LaaksonenHelsinkiVallilan sos dem Työväenyhdistys ry
Kalevi HeikkiläHaukipudasHaukiputaan Sosialidemokraatit
ESKO NIIRANENÄÄNEKOSKISUOLAHTI
Hannu AaltoNaantaliNaantalin Työväenyhdistys
Leena YksjärviJyväskyläJTY
Knut DrakeÅboÅbo socialdemkrater
Kaarina TorroHaukipudasMartinniemen sos.dem ty.
Tuutti EijaHkiVallilan sos.dem.ty
Irja KoivusaloJoroinenEtelä-Savo
Soiru Erkki JKeiteleKeiteleen Sos.dem Työväenyhdistys
Marianne MäkeläHeinävesiHeinäveden Työväenyhdistys
Kauko MäättäKajaaniKajaanin sos.dem yhdistys
Tiina JohanssonNauvoNauvon sosiaalidemokraatit
Pilvi RäsänenJoensuuJoensuun Työväenyhdistys,Pohjois-Karjala
laitila reijojokela 05400Jokelan Työväenyhdistys
Tapani LahtiPaimioPaimion Vistan Ty
Jaana RitamäkiPaimioPaimion Vistan Työväenyhdistys
Harri SaksalaHelsinkiSuur-Helsingin sosialistiseura
David SeligsonHelsinkiVuosaaren sosialidemokraatit
Maire Annikki HolopainenTampereSos.dem Naisyhdistys Tampere
Terttu OlliVääksyJärvenpään työväenyhdistys
Jyrki MuttaHämeenlinnaHämeenlinnan ty
pentti laaksonenhkimalmi
Marko TuhkanenÄänekoskiSuolahden Työväen yhdistys
Malkki, Veikko JohannesRantasalmiRantasalmen TY Sovinto ry
Hannu AhokasJyväskyläKASO
Katriina WiialaRiihimäkiHerajoen ty
Evgenia Hilden-JärvenperäPoriKarhukaupungin demarit
Mirja LohiniemiLammiTurengin Sosialidemokraatit ry
Matti UutelaForssaFTY
Inga Lyydia MäkeläJanakkalaTurengin Sosialidemokraatit ry
Aartelo LeaTampereTampereen Sosdem Naisyhdistys
Lauri Juhani VäänänenHelsinkiHerttoniemen sos. dem. nuoret ry.
Ritva Helimäki-AroHelsinkiLauttasaaren Demarit
Marjut KenttäOuluOulun Sos.dem Työväenyhdistys ry
Honkanen RistoKuhmoinenKirkkonummen sos.dem
Ilpo RossiHelsinkiTapanilan Työväenyhdistys
Erkki TuomiojaHelsinkiTöölön sd.yhdistys
Olavi SalokangasHämeenlinnaHämeenlinnan työväenyhdistys ry
Arto K EskelinenJyväskyläJTY
Oinonen KlausRaisioToveriseura
Raimo KoivistoinenJyväskyläJyväskylän työväenyhdistys
Guy StenbergLarsmoLarsmo socialdemokratiska förening r.f.
Rauli WartoHelsinkiHaagan Työväenyhdistys
Irmeli NiemiSauvoSauvon TY
Kati AaltioHelsinkiHaagan Työväenyhdistys
Markku PuurulaKeravaKeravan Demarit
Jorma KorpelaKotkaKotkan sos.dem. ty
TAHVANAIANEN IRMELIJoensuuJoensuun työväenyhdistys
Ari HarinenKirkkonummiKirkkonummen Demarit
Esa NurroSeinäjokiSeinäjoen työväenyhdistys
Rauni LalloJärvenpääJärvenpään työväenyhdistys
Annakati MattilaHelsinkiToukolan Sos.dem. Yhdistys
Lauri NiskanenValkeakoskiValkeakosken työväenyhdistys
Riitta MarsalaSauvoSauvon työväenyhdistys
Juhani MarsalaSauvoSauvon työväenyhdistys
Eero KosonenTurkuRaunistulan sos.dem. ty
Antti KulmalaLohjaValtion Viran-ja toimenh
Virpa PuistoTurkuSos.Dem. Ursinseura
Erkki NärhiJoensuuJoensuuntyöväenyhdistys
Jukka HoltinkoskiOULUOulun sos.dem. ty
Sirpa JauhiainenKeiteleKeiteleen Sos.dem. työväenyhdistys
Raili SäkkinenOuluOulun sd.ty.
Erkkilä MarjaHelsinkiToukolan Sos.dem. yhdistys
Holopainen RistoTampereRantaperkiön ty
Pirkko KylänpääRääkkyläJoensuun työväenyhdistys ry
Korkeamäki, KaijaAkaaTampereen sos.dem. Toveriseura
nordlund leenaouluoulun sos.dem.työväenyhdistys
Juha HämäläinenJoensuuJoensuun Ty
Maija LindroosHelsinkiHelsingin sos. dem. työväenyhdistys
Markku SumaTurkusd Voima
tahvanainen sakariJoensuuJoensuu työväenyhdistys
Laitala TerttuHelsinkiAlppilan sosialistiseura
Pirjo SaharinenLaihiaLaihia
Veli-Mikko NiemiHelsinkiItäkeskuksen sosialidemokraatit
Mikko HokkanenKangasniemiKangasniemen Ty
Kirsti KuittinenHelsinkiTöölön Demarit
Jukka LindforsRiihimäkiRiihimäen työväen yhdistys
Mikko SormunenOuluOulun sosialidemokraattinen työväenyhdistys ry
sipilä annagretahelsinkisiltamäen demarit
Jaana KoskenrantaNurmijärviTuusulan Demarit
ari tielinenjoensuujoensuun ty
Kanerva ErkkiJoensuuJoensuun Työväenyhdistys ry
Hannu OikarinenHyvinkääHyvinkäänkylän työväenyhdistys
Timo KärkkäinenHelsinkiKallion sos.dem. yhdistys
Jani SalomLiperiJoensuun TY
MATTI MARJANENHELSINKITOUKOLAN SOS.DEM. YHDISTYS
Kaisa SemberHelsinkiKallion demarit
Mu Ashekele, Riitta Sirkku MAARITHelsinkiTöölön Sos.dem. Yhdistys ry
Ropponen, Kari JukkaJoensuuJoensuun Työväenyhdistys
Pauliina PainilainenHelsinkiRoihuvuoren sosialidemokraatit
kirsti reijonenjoensuuJoensuun TY
Riitta MartiskainenEspooTapiola
Kemi, UllaOulainenOulaisten sos.dem.ty
reima.määttäläraumakeskusteluseura
Tapio BergholmJärvenpääJärvenpään TY
Helna OjalaHelsinkiToukolan Sos.dem. Yhdistys
Arto VehmasNaantali283002263
Pentti JormanainenJoensuuJoensuun työväen yhdistys
Kimmo HonkanenKeravaKeravan Demarit
Erkki sikainenJoensuuJoensuun Työväenyhdistys
Viljo ManninenJyväskyläJTY
Marita Saarinen-HeinonenHyvinkääHyvinkään demarit
Terho HeinonenHyvinkääHakaniemen Demarit
Eine MikkonenHankoHangon Sosialidemokraatit
irma kaskitaipalsaariTaipalsaaren sos.dem.yh.
Oiva LaitinenJoensuuJoensuun työväenyhdistys ry
Ville HentiläEspooKanta-Espoon Sosialidemokraatit
Tiina HyttinenJoensuuJoensuun työväenyhdistys
Mervi Niemelä-HytönenJoensuuJoensuun Työväenyhdistys ry
Markku TöröTurkuKanta-espoo
Marja KalhoJyväskylän mlkVaajakosken Työväenyhdistys
Altti JokinenKotkaKotkan sos.dem.ty
Iikka MiinalainenEspooLeppävaaran sos.dem. työväenyhdistys
Anni LahtinenEspooROSO
Jari KudjoiHelsinkiKontulan Demarit
Veera PietiläLoppiTopenon työväenyhdistys
Harri LaihoRaumaRauman keskusteluseura
Martti KaasinenEspooMatinkylän sosial
Aleksej FedotovHyvinkää/KoivukyläHyvinkäänTY
Huotari TellervoKajaaniKajaanin Sosialidemokraatit
Göran LaurenHelsinkiVartiovuoren demarit
Vettenranta SeppoKeravaYPSY
Reijo NättiahoHelsinkiHakaniemen sosialidemokraatit ry.
Elena Gorschkow-SalonrantaHelsinkiTÖSDY
Mauri MarjamäkiJärvenpääJärvenpään ty
Jukka LuttinenHelsinkiVuosaaren Sosialidemokraatit
Onni NahkiaisojaRovaniemiRovaniemen sos.dem ty
Anna-Maria KantolaHelsinkiSuur-Helsingin sosialistiseur
Ari LagerstedtHelsinkiToukolan Sos. dem Yhdistys
Hoisko HelenaOuOulun Demarit ry
Rautavuori RauniPoriPorin Työväenyhdistys
Huotari Matti JKajaaniKajaanin Sosialidemokraatit ry
Pekka KaipainenHelsinkiValkeakosken sos.dem nuorisoyhdistys
Riikka OravainenTampereTASY
Arto AaltoTuusulaTuusulan demarit ry
Päivö KuusistoTuusulaTuusulan Demarit ry
Anna-Liisa KoskelaVantaaFriherrsin Sos.Dem.
Juha SaarimäkiTuusulaJokelan työväenyhdistys ry
Leena VeikkolaHelsinkiHaagan Ty
Katri KettunenJoensuuJoensuun työväenyhdistys
Inka LeismaHelsinkiTöölön sod.dem. yhdistys
Tuomas KettunenJoensuuJoensuun ty
Kaarina PärssinenTuusulaTuusulan demarit ry
Herranen SaraHaukipudasKellon sos. dem yhd.
Herranen PekkaHaukipudasKellon sos.dem yhd.
Jouni Petri Viljami KalliomäkiKiikoinenKankaanpään Työväenyhdistys
Elli LaajalaRovaniemiRovaniemen Sos.dem.Ty
Esko KarkkonenLiperiYlämyllyn ty
Asko MartinkauppiOuluVapaajäsen
Raili MartinkauppiOuluOulun sos.dem.yhdistys
Kirsti HosiaHelsinkiTöölön sos.dem.yhdistys
Sari AsikainenTuusulaTuusulan Demarit ry
Hannu UkkolaRaaheRaahen.sos.dem.ty
Marju KarlssonTuusulaTuusulan Demarit ry
Johanna TuliainenLahtiLahden sos.dem työväenyhdistys
jussi nieminenhämeenkyrökyröskoski
Martti RoineKuopioKuopion Ty
Risto BjörkmanHelsinkiOulunkylä
Karita MäensivuTuusulaJokelan demarit
Osmo LihavainenJoensuuJoensuun ty
Ritva KivilahtiKajaaniKajaanin Sos.dem.
Arto J. VirtanenHelsinkiTUS
Ritva PosioJyväskyläHarjunpään ty.
Mikael HiltunenNurmijärviVanda svenska socialdemokrater
Hilkka EklundHelsinkiYhteiskuntapoliittinen sos.dem. yhdistys
Johannes ErraHelsinkiHaagan työväenyhdistys
Rajakangas Ulla-MaijaHelsinkiTUS
Ville KopraHelsinkiHaagan työväenyhdistys
Jarmo AilioHelsinkiKallion Sosialidemokraatit
Kari LaineKokemäkiKokemäen sos.dem.yhd
valtonen anna-liisahelsinkiviipurin sos.dem.naiset
risto tahvanainenjoensuuJoensuun työväenyhdistys
valtonen veli ensiohelsinkihaagan ty
arto ulmanenhelsinkikotkan ty
Piia RekiläVaasaVaasan sosialidemokraatit
Oiva PaajanenHelsinkiAKT:n sos.dem. yhdistys
Arto SalmelaHelsinki Oulunkylän sos.dem.
Helmi RantanenHelsinkiHKL:n sos.dem.
Ahti RantanenHelsinkiHKL:n sos.dem.
Kaija-Leena SinkkoHelsinkiOulunkylän sos.dem.
Voitto RaatikainenHelsinkiOulunkylän sos.dem.
Esko OinonenHelsinkiOulunkylän sos.dem.
Antti KarilaHelsinkiOulunkylän sos.dem.
Leif EngfeltHelsinkiOulunkylän sos.dem.
Eino EimovaaraHelsinkiOulunkylän sos.dem.
Tapio OjanenHelsinkiOulunkylän sos.dem.
Hannele RäikkönenBrysselHakaniemen sosialidemokraatit ry
Mauri RaatikainenJoensuuJoensuun ty
Aimo KaskiTaipalsaariTaipalsaaren sos.dem.yh.
Olavi LehtinenEspooTapiolan sosialidemokraatit
Riitta KorhonenHelsinkiKallion sosialidemokraatit
Sorella silvalaPyhtääPyhtään Sosialidemokraatit ry
Jorma LöhmanHelsinkiPuistolan Sos.dem. Työväenyhdistys ry
Jana LöhmanHelsinkiPuistolan Sos.dem. Työväenyhdistys ry
Juha SärkkäJuupajokiJuupajoen Sosialidemokraatit
Juha-Pekka AutioKaarinaUurtaja ry.
Kalle KoskiVirratKurun TY
Vesa WallgrenTampereKuopion Työväenyhdistys
holmsten liisa veronicahelsinkiviipurin sos.dem.naiset
Ari LinnaSaarijärviSaarijäven Ty
Reijo LahtiRaumaSatakunta
Kari KuosaHelsinkiHaagan Ty
Kimmo SuomiJyväskyläJyväskylän Työväenyhdistys
osmo wellingjärvenpääTerijoen sos.dem. työväenyhdistys
Lahti ReijoRaumaRauman sos.dem.
Aatos VirtanenRaumaVapaajäsen vuodesta 02.01 1991
Pia MarttilaHelsinkiOSY
Timo LinnaVantaaFriherrsin sosialidemokraatit
Hanne Pauliin AiraksinenKontiolahtiUimaharju
Jaana-Leena RodeRovaniemiRoso
Jaakko VallinenPoriIsojoenrannan työväenyhdistys
Leila VallinenPoriIsojoenrannan työväenyhdistys
Olavi Kalervo Räikkä